”Kyynelten lapsi ei huku” on kaunis suomalainen sananlasku, jolla kuvataan mitenkä vaikeudet muovaavat ihmisestä vahvemman. Moninaiset surut ja kriisit eivät lopulta tuhoa, vaan kasvattavat ihmisestä vahvan ja sitkeän. Lohdutuksena tuomaan toivoa surua kokevalle, että näillä on tarkoituksensa. Raamatussakin Paavali opettaa omasta elämästään vastaavaa. 1. Kor 12:6-10 Paavalin puhuu pistimestä lihasta, joka mahdollisesti viittasi sairauteen, joka häiritsi palvelutyötä inhimillisesti katsottuna. Moninaisia vastoinkäymisiä kokien lähetyskentällä. Hänelle ei ollut vierasta haaksirikot, vainot ja jopa työpaikkakiusaaminen omassa palvelutehtävässään. Korinton seurakunnassa oli saarnaajia, jotka pilkkasivat Paavalia hänen puhetaidoistaan, ulkonäöstään ja jopa väittivät Paavalin kavaltaneen seurakunnan rahoja (2. Kor 10:7-15; 11:5-11; 11:25-26). Näiden kivuliaiden kokemuksien perusteella Paavali kuitenkin näkee siunaavan vaikutuksen. Jumalan armo, voima, tulee heikkoudessa näkyville. Niissä Kristuksen sovituksen työ alkaa näkyä konkreettisesti.
Olosuhteet ja vaikeudet saavat asiat näyttämään siltä, että mitään muutoksia ei meinaa tapahtua. Olimmepa kuinka näköalattomassa, neuvottomassa, vainotussa tai nöyryytetyssä tilassa, ne eivät ole Jumalan käsissä todellisuudessa loppua. Ne kertovat ennemminkin kasvuprosessista, missä Jeesuksen kaltaisuus entistä enemmän tulee näkyville. Niiden vuoksi ei sovi lannistua, vaikka sellaiset pettymyksen tunteiden ilmaisut ovat luvallisia Jumalalle. (2. Kor 4:7-16) Kun kyseessä on Kristuksen kaltaisuuden tulemista elämään, sehän tarkoittaa Jeesuksessa ilmenevien luonteenpiirteiden ilmenemistä. Siihen kuuluu moninainen viisauden kasvu, ymmärrystä ja hyvien tekojen ilmenemistä elämässä. Nämä kaikki ovat Jeesuksessa itsessään jo nähtävissä. (Kol 1:9-11) Nämä surut voivat hyvinkin konkreettisesti näkyä myös maallisella alueella missä Joosefin elämä on selkeä esimerkki. Omien veljien vihaama, orjuuteen myyty, epäoikeudenmukaisuutta kohdannut Joosef kuitenkin kasvoi täyteen viisautta pysymällä Jumalalle uskollisena.
Siinä missä “kyynelten lapsi ei huku” sananlaskun voimme uskoa omaan elämäämme, saman voi soveltaa rukoustaisteluun toisten puolesta. Monien uskovien perheissä voi olla suunnaton hätä lapsistaan, jotka syystä taikka toisesta eivät usko. Itselleni oli hyvin yllättävää nähdä, kuinka usko ei olekaan perheissä automaationa jatkuva. Lähetyssaarnaajaperheen aikuisena lapsena pidin sitä itsestään selvyytenä, että lapset jatkavat vanhempiensa uskoa. Vasta Suomessa törmäsin ilmiöön, että sitä ei noin vain jatketa. Jos lapset kerran ovat nähneet mitä hyvää usko tuo elämään, mitä järkeä on ajautua pois siitä? Raamattu tosin muistuttaa aktiivisesta uskon siirtämisestä jälkipolville. Se ei ole passiivista siirtymää, vaan tietoista kertomista. Vaikka olisi hyvin uskollinen sukupolvi, ahkera seurakunnassa kuin mikä, usko ei siirry jos sitä ei opeteta uudelle sukupolvelle. Joosuan sukupolvi joka oli saapunut luvattuun maahan, pysyivät uskollisina Jumalalle mutta uusi sukupolvi ei tuntenut Jumalaa. Taustalla selkeää laiminlyöntiä jossa oli unohdettu opettaa jatkajia. (Tuom. 2:6-12, 5. Moos. 6:6-7)
Tietenkin tilanne ei ole aina näin mustavalkoista. Kyynelten lapsen kohdalla perhe on mahdollisesti opettanut kaiken mistä Jeesuksen seuraamisesta on kyse. Kaikesta vaivannäöstä huolimatta lapsi on valinnut toisen tien. Sen sijastaan että toiset uskon veljet ja sisaret tekevät nopean johtopäätöksen vanhempien huonosta hengellisestä kasvatuksesta, on viisasta muistaa Jeesusksen neuvo tehdä harkiten johtopäätös. Asiat eivät ole sitä miltä äkkiä näyttää, vaan täytyy selvittää mitä oikeasti on tapahtunut. (Matt 7:1-6, John. 7:23-24) Siihen liittyy myös Hänen muistutuksensa, että ikävät seuraamukset eivät johdu aina syntisyydestä vaan Jumalan sallimuksesta. Galileassa Pilatuksen toteuttamassa verilöylyssä kuolleet eivät kuolleet erityisen syntisyyden tähden. (Luuk. 13:1-3)
Jeesus muistuttaa rukouksen pitkäjänteisyydestä ja Jumalan tahdosta kuulla anomisemme. Jeesuksen vertaus väärämielisestä tuomarista muistuttaa että rukouksen kuuluu olla pitkäaikaista ja lannistumatonta. Siinä missä tuomari ärsyyntymisestä päättää tuoda oikeutta leskivaimon riidassa, oikeudenmukainen Jumala ryhtyy toimimaan ihmisten pitkäjänteisten rukouksien perusteella, jotka ovat Hänen mielensä mukaisia. (Luuk. 18:1-8) Se on osana konkreettista selkeää Hengessä vaeltamista, johonka liittyy lupaus että aikanaan vaivannäöstä tulee satoa jota voidaan niittää. Paavalin käyttämä sana Gal. 6:8 “joka kylvää Henkeen”, kertoo panostamisesta Jumalan mielenmukaisiin tekoihin. Niiden kanssa Paavalin mainitsemat Hengen hedelmät, ilo, rauha, itsehillintä jne. eivät ole ainoita Henkeen kylvämistä, vaan kaikenlainen Jumalan tahdon mukaiset teot joista esirukoukset ovat yksi osa monien joukossa. Paavalille ei ollut uutta turhautumisen tunne siitä, että tulosta ei näytä millään tulevan vaikka kuinka yritettäisiin. Tällaisesta tuntemuksesta huolimatta, uskollinen peräksiantamaton hyvän jatkamisessa tuo aikanaan sadon. Tessalonikan seurakunnalle hän yhdistää molemmat rukouksen ja hyvän tekemisen asioiksi, joita kannattaa aina ja lakkaamatta tehdä. Niiden pois jättäminen on Hengen sammuttamista. (Gal. 6:6-10; 1. Tess. 5:15-19) Apostoli Johanneksen saama ilmoitus Jeesukselta Filadelfian seurakunnalle on yhtälailla rohkaisu lannistumattomasta rukouksesta. Filadelfian seurakunta vaikutti heikolta eikä erityisen kummoiselta. Kuitenkin Jeesus oli tunnustanut heidän uskollisuuteensa ja lannistumattomuuteensa, ja lupasi kuinka uskosta osattomia, vihollisia, tulee kääntymään Jeesuksen puoleen heidän vaivannökönsä tuloksena. (Ilm. 3:7-10).
Filadelfian saama rohkaiseva kirje voidaan soveltaa omaan henkilökohtaiseen rukoustaisteluun “kyynelten lapsen” puolesta. Merkittävä alkukirkon teologi Augustinus oli kyynelten lapsi jonka puolesta äiti Monika itkien rukoili pitkään. Augustinuksella oli elämässään avoliittoa ja irtosuhteita, kristillisestä kasvatuksesta huolimatta. Hän pyrki etsimään totuutta filosofiasta ja manekilais lahkosta, vaikka äiti oli jo aikoja sitten totuuden jo kertonut pojalleen. Poika tuntui ajautuneen kauas ja tilanne oli äidille lohduton, mutta Piispa lohdutti seuraavilla sanoilla: “Mene rauhassa. On mahdotonta, että niin monien kyynelten lapsi hukkuisi.” Lopulta Augustinut ei saanut mistään tyydytystä tyhjyyteensä ja hän 32-vuotiaana Milanossa kääntyi Jeesuksen puoleen ja omistautui elämänsä Hänelle.
Näin alkukirkon puolelta äidin lannistumaton rukous tuotti iankaikkisen elämän hedelmän. Rukousta toisen puolesta ei tarvitse yksin tehdä, vaan keskinäiset sopimukset ja vahva rukousrintama ovat yhtälailla rakennuspalikoita Henkeen kylvämiseen. On täysin inhimillistä että tulee väsymisen hetkiä eikä rukous aina onnistu. Kun Israelin kansa taisteli Amalekia vastaan, Mooses siunasi Israelia kohottamalla kätensä jolloin Israel oli voitolla. Kuitenkin Mooses ei pystynyt yksin siunaamaan, vaan Aaron ja Huur auttoivat ja pitivät hänen käsiään koholla. (2. Moos. 17:9-13) Rukous ei ole täten yhden uskovan taistelu, vaan Kristus ruumiin, koko seurakunnan yhteinen tehtävä. Sen takia Jeesuksen kehotus sopimusrukouksesta on oivallinen pala Henkeen kylvämistä. “jos kaksi teistä maan päällä sopii keskenään mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, he saavat sen Minun Isältäni, joka on taivaissa.”