Mistä oikeastaan puhutaan? Kysymys on tuttu tilanteesta, jossa kaksi ihmistä lukee saman tekstin mutta ymmärtää sen aivan eri tavoin. Syntyy hämmennystä siitä, mitä oikeasti tarkoitetaan, ja asetelma on tuttu: toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä. Puhutaan samasta asiasta, mutta huomio kiinnittyy eri yksityiskohtiin. Tällainen keskustelu syntyy helposti Pyhän Hengen kasteesta, koska kirkkokunnasta riippuen nimitystä käytetään eri tavoin kuin helluntailaisuudessa on totuttu. Väärinkäsitysten välttämiseksi avataan ensin, miten käsite voidaan ymmärtää.
Monet baptistit korostavat kohtaa 1. Kor. 12:13: ”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on yhdessä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.” Paavali tuo selvästi esiin, että jokainen uskoon tullut on Pyhän Hengen voimasta kastettu uskoon ja liitetty Kristuksen ruumiiseen. Uskoon tuloa voidaan siis kuvata myös kasteena, joka on Pyhän Hengen työtä. Tämä kuulostaa tutulta, sillä Jeesus puhui samasta Nikodemukselle: on synnyttävä uudesti Hengestä (Joh. 3:6–8). Raamattu on yksiselitteinen siinä, ettei uskoa Jeesukseen voi olla ilman Pyhää Henkeä (Room. 8:9). Vain Pyhä Henki tekee ihmiselle mahdolliseksi tunnustaa Jeesus omaksi Vapahtajakseen (1. Kor. 12:3).
Siksi juuri uskoon tullut voi hämmentyä, kun hän kuulee opetusta siitä, että uskoon tulon jälkeen pitäisi täyttyä Pyhällä Hengellä. Miksi pitäisi täyttyä uudelleen, jos Pyhä Henki on jo tullut? Vai eikö minussa olekaan Pyhää Henkeä?
Helluntailaisuus ei opeta, että Pyhä Henki tulisi ihmiseen vasta myöhemmin erillisenä karismaattisena kokemuksena. Arkaa ja uskonelämän alussa olevaa on viisasta muistuttaa siitä, ettei Pyhä Henki ole karannut hänestä mihinkään tai jäänyt sivuun. Hän on ollut läsnä alusta asti, ohjaamassa ja kasvattamassa uskoa. Paavali opetti Titukselle, miten Pyhä Henki sekä synnyttää uudesti että uudistaa ihmistä kasvussa eteenpäin:
”Hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tämän Hengen hän vuodatti runsaasti päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Tit. 3:5–6)
Paavali liittää sekä uudestisyntymisen että uudistuksen Pyhän Hengen työksi. Henki on luvattu vuodattaa runsaasti uskovien elämään, ei pelkästään uskoon tulon hetkellä vaan jatkuvana työnä. Paavali muistuttaa, että molemmat puolet tapahtuvat ihmisessä, eikä hän näe ristiriitaa siinä, että Hengen täyteyttä pyydetään yhä uudelleen. Efeson seurakuntaa hän kehotti täyttymään Hengellä (Ef. 5:18) ja sanoi samalla, että he ovat Hengen kautta Jumalan perhettä (Ef. 2:18–22; Ef. 3:13-18). Pelastus tapahtui Pyhän Hengen työnä, ja silti Hengen täyteyden kuului jatkua.
Samaa ajatusta Luukas tuo esiin Apostolien teoissa. Helluntaina apostolit täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat kielillä (Apt. 2:4). Samankaltainen kokemus toistui, kun seurakunta kokoontui rukoilemaan sen jälkeen, kun Suuri neuvosto oli kuulustellut apostoleja (Apt. 4:23–31).
Kun Puhumme Pyhän Hengen kasteesta helluntailaisessa kontekstissa, voisimme tarkentaa erikseen uudesti syntymisen sanomalla sen Pyhän Hengen uudestisyntymisen kasteeksi. Silloin ajatuksiimme enemmän terävöityy se, että Pyhä Henki toimii silloinkin kastavana, eikä pelkästään karismaattisena kastajana. Sanoisinkin, että osana Pyhän Hengen työhön kuuluu sekä uudestisyntyminen ja uudistuminen että voima todistaa. Ne voivat tapahtua kerralla uskoon tullessa, mutta ei ole tavatonta, että uskova saa rohkeuden todistaa vasta myöhemmässä Hengen kasteen kokemuksessa. Nuorempana ihmettelin, miksi joillakin oli uskoon tulon jälkeen valtavasti rohkeutta puhua uskostaan ja toisilla tuskin lainkaan. Vastaus osoittautui lopulta yksinkertaiseksi: joillekin Pyhä Henki oli jo uudestisyntymisen yhteydessä antanut myös helluntaipäivän kaltaisen voiman ja rohkeuden, joka ei ollut lähtöisin ihmisestä itsestään. Luukas kuvaa jakeissa Apt. 4:31–37, miten uuden Hengellä täyttymisen jälkeen sekä apostolit että muut seurakuntalaiset saivat rohkeutta todistaa Jeesuksesta. Samalla heidän mielensä uudistui, ja he olivat valmiita auttamaan taloudellisesti puutteessa olevia.
Vaikka apostolit ja alkuseurakunta kokivat helluntaipäivän kaltaisen karismaattisen kokemuksen uudelleen, hienoa kokemusta tärkeämpää oli Hengen antama voima todistaa Jeesuksesta ja uudistua uskossa. Nykyään haetaan paljon karismaattisia kokemuksia. Niitä kuuluu edelleen tapahtua uskovien elämässä, mutta niiden ei pidä jäädä pelkiksi kokemuksiksi. Jos haemme pelkkiä kokemuksia, ne jäävät helposti dopamiiniryöpyiksi, ja unohdamme, että Pyhä Henki toimii myös arjessa näkymättömästi. Jeesuksen omina olemme ristiinnaulinneet lihamme himoineen ja haluineen, ja Hengessä vaeltaessa niiden ei kuulu enää hallita (Gal. 5:24–26). Liiallinen kokemuskeskeisyys on osa sitä, mikä saa kuolla pois. Pyhä Henki täyttää ihmisen elämää myös hiljaa ja rauhallisesti, ilman suuria tunteenpurkauksia ja näytöksiä.
Jeesus puhalsi opetuslastensa päälle ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki.” Hetki oli rauhallinen ja hiljainen, ilman suurempia reaktioita (Joh. 20:22). Apostolien teoissa Luukas kuvaa Hengellä täyttymisen näkyvän myös viisautena, uskona, ilona ja rohkeutena (Apt. 6:3, 5; 9:17; 11:24; 13:52), ja Paavali luettelee Hengen hedelmät (Gal. 5:22–23). Tästä voi päätellä, että Pyhän Hengen voimallinen kaste voi tuoda juuri näitä piirteitä avuksi tiettyihin hetkiin: tasaisuutta ja hiljaisuutta, joka silti erottuu Hengen tuomana. Kun Pietari ja Johannes olivat puhuneet rohkeasti Suuren neuvoston edessä, neuvoston jäsenet huomasivat, että heidän rohkeutensa ja viisautensa ylitti ihmisymmärryksen. Pyhä Henki täytti apostolit ja antoi heille viisautta ja rohkeutta puolustaa sanomaa Jeesuksesta. Kun heidät vielä tunnettiin oppimattomiksi miehiksi, se vahvisti, että Pyhä Henki oli vaikuttanut heissä voimallisesti (Apt. 4:8–14).
Kun rukoilemme Pyhällä Hengellä täyttymistä, kokemus voi usein olla rauhallinen eikä aina täynnä suuria tunteita. Se ei ole yhtään vähäpätöisempi, vaan aivan yhtä lailla Hengen antamaa voimaa olla todistaja. Kokemukset ovat sallittuja, mutta Pyhän Hengen kasteen ensisijainen tarkoitus on varustaa meidät Jeesuksen todistajiksi, sellaisiksi, joiden voima ei tule heistä itsestään tai inhimillisestä ymmärryksestä, vaan Pyhältä Hengeltä. Tähän perustuvat Jeesuksen sanat: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy Minussa ja jossa Minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman Minua te ette voi tehdä mitään.” (Joh. 15:5)
Koska Kristus on meissä Pyhän Hengen kautta, Hän antaa voiman elää opetuslapsina, eikä vain nimellisinä opetuslapsina vaan aktiivisina tekijöinä. Meidän ei tarvitse väkisin yrittää luoda hienoja tunnelmia tai puskea niitä esiin. Pyhä Henki antaa suvereenisti voimansa ilmetä kussakin niin kuin itse hyväksi näkee, ja meidän tulee kunnioittaa sitä (1. Kor. 12:4–6). Terveeseen seurakuntaan kuuluu, että tämä tunnistetaan eikä kokemuksesta tehdä yhtä ainoaa muottia, johon jokaisen uskovan vaaditaan mahtuvan.