Uuden vuoden vaihde on Japanissa erittäin värikästä aikaa. Siinä missä Suomessa joulun aikaan kaupat ovat joulun kauneutta tulvillaan, Japanissa hyvin pian jouluaaton jälkeen tunnelma vaihtuu uuden vuoden koristeisiin. Näin pikaisesti kaikille tiedoksi, Japanissa kyllä joulua vietetään, mutta sen perimmäistä merkitystä ei välttämättä tiedosteta kansan keskuudessa. Silloin jotkut lahjat hankitaan perheenjäsenille ja nautitaan joulukakut, mutta todellinen kohokohta onkin vuoden vaihteessa. Vuoden vaihduttua väkeä ryntää ympäri erilaisten Shinto pyhäkköjen luo rukoilemaan onnea tulevalle vuodelle ja ostamaan ”omikujit”, eli ennusteen tulevalle vuodelle. Omikujeista on erilaisia käytäntöjä ympäri Japania, mutta yksinkertaistettuna asia menee näin. Ennuste voi olla asteikolla ”suurta onnea” – ”suurta epäonnea”, eli joukossa on erilaisia muita variaatioita. Tämä onni siis ”uusitaan” joka vuoden vaihde ostamalla Shinto pyhäkössä uusi omikuji. Kuitenkin jos saa huonon onnen omikujin, se on mahdollista ”sitoa” pois itsestään sitomalla pyhäkössä niihin tarkoitettuun aitaukseen, pensaaseen tai puuhun. Riippuen aina pyhäkön traditiosta mitenkä epäonnen ennustus sidotaan ettei se vaikuttaisi arkeesi.
Kyseisen shintolaisen tradition voi moni nähdä harmittomana kulttuurina, mutta Raamatun sanan mukaan ei pitäisi olla epäselvää, että kyseinen toiminta on taikauskoa. Vaikka taikauskoon ei virallisesti uskoisikaan, Samuel sanoi kuningas Saulille aika kovasti että pelkkä kapinointi Jumalan tahtoa vastaan on taikuuden toteuttamiseen verrattavaa toimintaa (1 Sam 15:22-23). Kuitenkin se mihinkä enemmän haluan kiinnittää huomiota, on se kuinka Jeesuksen sovitukseen turvautuvan ei tarvitse kyseistä shintolaista uskomusta pelätä, eikä itse asiassa kannata edes uskoa.
1 Piet 1:3-7 ”3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, 7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.”
Pietari opettaa kuinka Jeesukseen Kristuksen lunastukseen turvautuvat ovat uutta luomusta ja täten samalla Jumalan varjelus meidän uskon vaelluksessa on myös mukana. Haasteita on jokaisella tulossa, mutta ne ovat osaksi tulleet myös sen takia, koska Jumala haluaa puhdistaa meitä syvemmälle uskoon. Ajatus voi kuulostaa epämiellyttävältä, mutta se on samalla lohdullista tiedostaa että Jumala parhaillaan tekee jotain meidän elämässämme. Iloita samalla, vaikka se ei tunnepuolella ole mitenkään helppoa käsittää. Pietarin lisäksi on hyvä muistaa kuinka Paavalikin rohkaisee mitenkä Jumala vaikuttaa kuitenkin kaikissa asioissa meidän parhaaksi. Ne eivät ole mitään tiettyjä erikoistapauksia vaan kaikki mitä koemme ja olemme kokeneet, Jumala vaikuttaa niiden kautta ja kasvattaa meitä (Room 8:26-28). Jumala ei kuitenkaan tähän suhtaudu kevytmielisesti, koska Hän itse Kristuksessa oli myös kiusauksien ja murheiden koettelema (Hepr 2:17-18; 4:15, 5:2). Meidän kipujen ja haasteiden kanssa on auttamassa tosi Jumala, eikä mikään ihmisen luoma väline joka mukamas auttaisi yliluonnollisesti. Siinä missä epäjumalat eivät ole oikeita, eivät myöskään ihmisen rakentamat ”pyhät” viritelmät pysty oikeasti mitenkään vaikuttamaan meidän eduksi vaikeina hetkinä. Ainoastaan Jumala itse kantaa ja antaa voimaa sinulle, kun koet että asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Hän on sitoutunut sinuun konkreettisesti elämään mukaan, eikä minään välitys kappaleena.
Samalla kaiken tuon lisäksi Pietarin sanojen ja myös Paavalin sanojen mukaan meillä on toivo ruumiillisesta ylösnousemuksesta, koska Jeesus itse nousi ylös kuolleista (1 Piet 1:3, 1 Tess 4:14-18, 1 Kor 15:12-22). Samalla Hänen ylösnousemuksensa on toivo iankaikkiseen elämään. Tämä iankaikkisuus on turmeltumaton, tahraton ja katoamaton perintö. Tämä pelastuksen talletus on heti voimassa kun olet tehnyt elämäsi ratkaisun, tunnustanut Jeesuksen elämäsi Herraksi, vapahtajaksesi. Siinä missä japanilainen uudenvuoden ennusteet kestävät, mukamas, sen 365 päivää, tai epäonni voi olla sidottuna 365 päivää, Raamatun lupaus iankaikkisuudesta on ääretön ilman kyyneleitä (Ilm 21:3-4). Siellä on sekä onni iankaikkista että pahuus kertakaikkisesti poissa iankaikkisesti. Sitä ei tarvitse uusia joka vuosi, vaan siitä lähtien kun päätit lähteä seuraamaan Jeesusta, se on astunut voimaan. Jeesuksen oma sovitus oli kertakaikkinen, täydellinen uhri (Hepr 7:15-27). Riitti että se tapahtui vain kerran ristinpuulla. Siinä kannettiin kaikki syntisi pois minkä ansiosta mikään ja kukaan ei enää erota sinua Jumalan rakkaudesta (Room 8:31-39). Jeesuksen sovituksen lisäksi Raamatussa on luvattu meitä johdattaa, huolehtia ja varjella pääsemään perille asti (Psalm 91:11, John 10:11-16, John 17:11-15; 20-22, 1 Piet 1:5). Siinä samassa sinulla on käytössä tälle elämän polulle rukouksen voima, jossa niin Pyhä Henki sinussa huokauksin lakkaamatta rukoilee puolestasi (Room 8:26-27), kuin itse saat tuoda kaikki murheesi Jumalan tietoon (Fil 4:6-7). Elävä Jumala kuuntelemassa sinua, eikä mikään olematon ihmisen tekemä paperin pala.
Jeesuksen omina meillä on selkeästi vakuuttavampi toivo ja turva kuin ihmisen luomassa traditiossa. Sanoohan Raamattu ja maalaisjärkikin että ihmisen luoma epäjumala ei pysty kuulemaan, näkemään ja maistamaan ( 5 Moos 4:28). Historiallinen todiste Jeesuksen sovituksesta ja ylösnousemuksesta todistavat että meillä on Jeesuksen omina toimiva elävä suhde Jumalaan. Koska kyseessä on elävä Jumala joka on luvannut olla meidän kanssamme kaikkina hetkinä, ei ole mitään tarvetta kokeilla muuta. Kaikkena kruunaa se iankaikkinen talletus, missä on todellinen onni. Jeesuksen luona taivaassa kyyneleet pyyhittynä pois.
Hyvää siunattua ja johdatuksen alaisena olevaa uutta vuotta sinulle.